Famous personality back on TV

Viisitoista vuotta täyttäneestä Duracell-pupusta on tullut todellinen julkkis. Sillä on maailman neljänneksi vahvimman tavaramerkin symboli. Tänä syksynä pupu ilmestyy jälleen. Nyt se mainostaa Duracellin paristoja, joissa on sisäänrakennettu testitoiminto.

Suomessa vaaleanpunainen pupu on rummuttanut, melonut ja nyrkkeillyt vuodesta 1982 lähtien. Eli se täyttää nyt meillä 15 vuotta, vaikka se muualla maailmassa on jo 22 vuotta vanha.
Pupu syntyi silloin, kun alkaliparistoja tuotiin kuluttajamarkkinoille 1970-luvulla.
Markkinoilletuonti edellytti yksinkertaista ja kuvaavaa viestiä: Alkaliparistot kestävät jopa kuusi kertaa niin kauan kuin tavalliset ruskokiviparistot. Ja pitihän siinä olla huumoriakin mukana.
Vaaleanpunainen pupu on superjulkkis koko Euroopassa. Otantatutkimuksen tekemät tutkimukset osoittavat, että kahdeksan katsojaa kymmenestä muistaa pupun TV-mainonnasta.

Itse tekniikka jää varjoon
– Pupu on vaaleanpunainen, pehmeä ja söpö. Se toimii vastapainona tekniselle ja miehekkäälle kuvalle, jota mustan ja kuparin väriset paristot viestivät, sanoo Duracell Finland Oy:n myyntijohtaja Arni Elima.
Otantatutkimuksen mukaan Duracellin tunnettuus tavaramerkkinä on pupun avulla noussut alle 25 prosentista yli 90 prosenttiin.
Brittiläinen markkinatutkimusyritys EquiTrend totesi vuonna 1996, että Duracell on Mercedeksen, BMW:n ja DisneyWorldin jälkeen laadullisesti neljänneksi vahvin tavaramerkki koko maailmassa.
Nyt syksyllä suosittu pupu palaa ruutuun. Tällä kertaa se mainostaa yrityksen PowerCheck-paristoja, joissa on sisäänrakennettu, jäljellä olevaa kapasiteettia osoittava testeri.
– Mutta se mtiä pupu tulee syksyllä TV-ruudussa tekemään on toistaiseksi salaisuus, sanoo Arni Elima.

Kuvateksti:
Suosittu vaaleanpunainen pupu täyttää TV-julkkiksena 15 vuotta. Tänä syksynä se ilmestyy lepotauon jälkeen taas ruutuihin.

Lisätietoja:
Duracell Finland Oy
Myyntijohtaja Arni Elima
Puh: (09) 452 2544
Fax: (09) 425 494


Press release images


Famous personality back on TV

Rating:

vote data

Feedback is not allowed / disabled for this press release.

Publications