Wider wraps meet demand for improved paper reel protection

UPM-Kymmene-konserniin kuuluva paperirullien pakkausmateriaalia valmistava Walki Wisa ottaa suuren harppauksen suojakääre-teknologian alalla rakentamalla leveimmän tuotantolinjansa.

"Tällä investoinnilla haluamme vastata sekä jo olemassa olevaan että tulevaan korkealaatuisten rullanpakkausmateriaalien kysyntään", kertoo tuotantopäällikkö Mats Holti Walki Wisan Pietarsaaren tehtaalta.
Tämä uusi tuotantolinja tulee olemaan maailman levein ja sen arvioidaan olevan täydellisesti toimintavalmis tammikuussa 1999.
"Koneella voidaan tuottaa 4,2 m leveätä kääremateriaalia uusinta päällystys- ja laminointitekniikkaa hyödyntäen", kertoo Holti.
Tuotantoprosessiin kuuluu polymeerikalvon (yleensä polyeteenikalvon) puristaminen kahden voimapaperikerroksen väliin.

Suojaava päällyste
Ekstruusiotekniikka on edistyksillisimpiä menetelmiä paperin päällystämiseen ja laminointiin. Sulasta polymeeristä valmistetaan tasaisen ohut kalvo, joka puristetaan kahden paperikerroksen väliin. Näin saadaan aikaan kääremateriaali, joka suojaa paperirullaa kosteudelta, lialta ja mekaaniselta vahingoittumiselta kuljetuksen ja käsittelyn aikana.
Rakenteilla oleva 4,2 m -kone on osa kokonaisinvestointia, joka suuntautuu uuteen teknologiaan ja paperiteollisuuden pakkausmateriaalien valmistukseen tarvittavien laitteistojen kehittämiseen.
Kahden viime vuoden aikana konsernin Pietarsaaren tehtaaseen on investoitu noin 30 miljoonaa markkaa.
Markkinointipäällikkö Henri Grönroos kommentoi: "Asiakkaalle tämä uudistus merkitsee yhä korkeatasoisempaa palvelua ja laatua. Meille itsellemme erikoisleveän pakkausmateriaalin tuotantoteknologia mahdollistaa pääsyn maailmanlaajuisille markkinoille ja sen ansiosta pystymme myös seuraamaan trendiä, joka on menossa yhä leveämpien paperirullien tuotantoon", sanoo Grönroos. "Kapasiteettimme on riittävä vastaamaan tälle sektorille ennustettuun markkinoiden kasvuun."
UPM-Kymmene on yksi maailman suurimmista konserneista metsäteollisuuden alalla. Walki Wisa kuuluu konsernin UPM Pack -tulosyksikköön, jonka toimialana ovat pakkausmateriaalit. Walki Wisa työllistää 1000 työntekijää viidessä Euroopassa sijaitsevassa tehtaassaan, jotka tuottavat pakkausmateriaalia paperirullille ja -riiseille sekä useita erilaisia sulkukerroksella varustettuja ja laminoituja paperilaatuja.

Lisätietoja antaa:
Johan Wik
UPM Kymmene
Walki Wisa
PL 121
68601 Pietarsaari
Puh: 0204 169 389; Fax: 0204 168845
E-mail: Internet: johan.wik@upm-kymmene.com

Press release images


Wider wraps meet demand for improved paper reel protection

Wider wraps meet demand for improved paper reel protection

Rating:

vote data

Feedback is not allowed / disabled for this press release.

Publications