Steerprop vahvistaa organisaatiotaan Aasiassa

Steerprop laajentaa toimintaansa Kiinassa ja Kaakkois-Aasiassa palkkaamalla kaksi kokenutta propulsio- ja alussuunnitelun asiantuntijaa. Ayhwa Ngoh on nimitetty aluemyyntipäälliköksi Singaporeen ja Robbie Wang myynnistä vastaavaksi johtajaksi Kiinaan.

Robbie Wang on valmistunut Wuhanin teknillisestä yliopistosta pääaineenaan laivojen sähkövoimajärjestelmät. Hän aloitti uransa Jiangnan Shipbuilding Co Ltd -nimisessä yhtiössä suunnitteluinsinöörinä.

”Aloitin Rolls-Royce Marine China -yhtiössä vuonna 2001. Siellä toimin erilaisissa johtotehtävissä myynnissä, sopimushallinnassa ja palvelumyynnissä”, Robbie Wang kertoo. ” Laivanrakennusalaan perehtyneenä asiantuntijana minua kiinnostavat erityisesti kestävät ratkaisut ja uusin teknologia, ja tässä mielessä Steerpropia voidaan pitää yhtenä johtavista propulsiojärjestelmien valmistajista maailmassa.”

Ayhwa Ngoh on työskennellyt erilaisten merenkulkualan hankkeiden parissa 17 vuoden ajan, ja hänelle on kertynyt kokemusta sekä teknisistä että kaupallisista hankkeista niin paikallisella kuin globaalillakin tasolla. Hänen asemapaikkansa on Singapore, mutta jatkossa hän edustaa Steerpropia koko Kaakkois-Aasian alueella. Ennen siirtymistään Steerpropin palvelukseen hän toimi Wärtsilä Ship Designissa aluemyyntipäällikkönä/laivasuunnittelijana Kaakkois-Aasiassa, Lähi-idässä ja Taiwanissa.

”Työhöni kuului tulevaisuuden trendien tunnistaminen ja asiakkaiden teknisten ongelmien ratkaiseminen sekä uusien liiketoimintamahdollisuuksien kehittäminen”, Ayhwa sanoo. ”Uusi tehtäväni Steerpropilla on todella kiinnostava, sillä yritys tarjoaa räätälöityjä propulsiojärjestelmiä vaativimpiinkin käyttökohteisiin.”

Robbie ja Ayhwa raportoivat molemmat myynnistä ja projektoiminnasta vastaavalla johtajalle Juho Rekolalle, joka on vakuutuunut siitä, että näiden nimitysten myötä Steerprop kykenee laajentamaan toimintaansa Kiinassa ja Kaakkois-Aasiassa.

”Heillä on vankkaa osaamista laivojen propulsioratkaisuista, ja molemmilta löytyy ”Resolve to perform”-asennetta. Näin voimme tarjota asiakkaillemme entistä parempaa palvelua maailmalaajuisesti”, Rekola sanoo. ”Nimitykset vahvistavat asemaamme alueella ja auttavat kehittämään asiakaspalvelua koko toimitusketjussa alusten konseptoinnista ja rakentamisesta käyttöön ja kunnossapitoon.”


Kuvatekstit:

Robbie Wang on nimitetty Steerpropin Kiinan myyntijohtajaksi.
Ayhwa Ngoh on nimitetty Steerpropin Kaakkois-Aasian aluemyyntipäälliköksi.

 

Steerprop Oy

Steerprop perustettiin vuonna 2000 kehittämään ja valmistamaan azimuth-propulsiojärjestelmiä merenkäynnin vaativimpiin olosuhteisiin. Satoihin aluksiin toimittamamme, käyttötarkoituksiinsa räätälöidyt ratkaisut kattavat muun muassa joka kolmannen toiminnassa olevan jäänmurtajan.

Menestyksemme perustuu asiakkaidemme erityistarpeiden huomioimiseen ja tinkimättömään päättäväisyyteen ratkaista kovimmatkin haasteet.

Kokemuksemme arktisten alueiden vaatimuksista, omistautumisemme ehdottomalle toimintavarmuudelle ja sitoutumisemme jatkuvaan kehitystyöhön ovat osoittautuneet kilpailueduksi, niin Steerpropille kuin asiakkaillemme.

 

Lisätietoja:

Juho Rekola, Director Sales and Project Management
Puh.: +358 440 723476
Sähköposti: juho.rekola@steerprop.com

www.steerprop.com

Rating:

vote data

Let us know if you are going to use this press release. Thank you!

 

Company Information

Steerprop Oy logo


Steerprop Oy

Hakunintie 23
FI-26100 Rauma
Finland

Phone: +358 (0)2 8387 7900

steerprop(at)steerprop.com
www.steerprop.com

Press contacts

Olli Knihti
Sales Manager
Steerprop Oy

Phone: +358 400 191 943

olli.knihti@steerprop.com

Johanna Innola
Brand & Communication Manager
Steerprop Oy

Phone: +358 400 191 943

johanna.innola@steerprop.com

     Via social media

Company Information

Steerprop logo


Steerprop Oy 

Hakunintie 23
FI-26100 Rauma
Finland

Phone: +358 (0)2 8387 7900

steerprop(at)steerprop.com
www.steerprop.com

Press contacts

Olli Knihti
Sales Manager
Steerprop Oy

Phone: +358 400 191 943

olli.knihti@steerprop.com

Johanna Innola
Brand & Communication Manager
Steerprop Oy

Phone: +358 400 191 943

johanna.innola@steerprop.com

     Via social media

About Steerprop Oy


Steerprop is a leading designer and manufacturer of azimuth propulsion systems for the most demanding applications and toughest conditions.

Since our founding in Finland in 2000, we have delivered fit-for-purpose units for hundreds of vessels, including every third icebreaker in operation around the world.

Our unrivaled arctic experience and fit-for-purpose solutions are a testament to our commitment to continuous development, steadfast dedication to meet our customers’ needs and our unwavering resolve to perform.

 

Publications