Nuoret yrittäjät haastavat koronaviruksen

/ins Hackathon What the Quack kerää viikonlopuksi 3–5 huhtikuuta fiksuja aivoja tietokoneruutujen eteen ratkaisemaan ongelmia, joita koronavirus on saanut aikaan.

Ikävien otsikoiden ja maailmanlopunennusteiden lisäksi koronakriisi on tuonut muassaan myös luovia tapoja selvitä tilanteesta. Kun ryhmä Hankenin opiskelijoita perusti viime vuoden puolella ajatushautomo Springboardin kehittämään ideoistaan yrityksiä, oli se tarkoitus lanseerata tapahtumassa huhtikuun alussa.

– Juhlien suunnittelemisen sijaan jouduimmekin alkaa pohtia, kuinka Suomi selviää kriisistä. Siksi loimme tämän hackathonin muutamassa viikossa, hankenopiskelija ja yksi Springboardin perustajajäsenistä oleva Carl-Wilhelm Cronstedt kertoo.

Hän toteaa, että kuka tahansa on tervetullut vinkkaamaan ongelmista, joita koronakriisi on saanut aikaan tai ideoista, jotka voivat edistää terveyttä, koulutusta, yritystoimintaa tai yhteiskuntaa.

– Hakkerimme käyvät sitten työhön kehittääkseen ongelmille ratkaisuja tai viedäkseen eteenpäin ideoita liiketoimintaan. Digitaalisella alustallamme osallistujien on mahdollista työskennellä yksin tai tiimeissä. Nelisenkymmentä kokenutta, taustoiltaan erilaista mentoria auttaa osallistujia kehittämään ideoita prosessin aikana, Cronstedt sanoo.

Upouusia verkostoja

Muutama viikko sitten järjestettiin vastaavanlainen hackathon Hack the Crisis Finland, joka puolestaan otti mallia Virossa järjestetystä Hack the Crisis -hackathonista. Cronstedt kertoo, että tämä on tapa luoda uusia ratkaisuja sellaisten verkostojen avulla, jotka eivät olisi muutoin syntyneet. Hän vertaa tilannetta kymmenen vuotta sitten vallinneeseen finanssikriisiin.

– Silloin luotiin yrityksia, jotka käyttivät täysin uusia digitaalisia liiketoimintamalleja, kuten Uber, AirBnb ja startup-tapahtuma Slush. Nyt samanlainen kriisitietoisuus puskee esille innovaatioita.

Cronstedt kertoo, että Springboardin tarkoituksena on jatkaa toiminnassaan hackathonien järjestämisiä.

– Vaikka covid-19 voitetaankin, uusia, luovia ratkaisua vaativia ongelmia syntyy koko ajan, hän sanoo.

 

Kuvateksti: Carl-Wilhelm Cronstedt on yksi ajatushautomo Springboardin perustajista. Hautomo järjestää hackathonin What the Quack, joka etsii uusia ratkaisua koronaviruksen aiheuttamille ongelmille.

 

Faktaruutu:

Englanninkielisen Wikipedian määritelmän mukaan hackathon on tapahtuma, jossa ohjelmoijat kokoontuvat ohjelmoimaan ja inspiroitumaan toistensa osaamisesta kirjoittaa koodia.

What the Quack -hackathonissa ei sinänsä ole kyse koodaamisesta, vaan osallistujien luomista ratkaisuista. Virallisena kielenä on englanti, jotta tapahtuma olisi auki mahdollisimman monelle.

 Lisätietoja ja ilmoitttautumislomake on osoitteessa

 

 Lisätietoja:

Carl-Wilhelm Cronstedt

Co-Founder

cronstedtwilhelm@gmail.com

www.whatthequack.org.

 

Rating:

vote data

Let us know if you are going to use this press release. Thank you!

Carl-Wilhelm Cronstedt

Co-Founder

cronstedtwilhelm@gmail.com

www.whatthequack.org

Publications