KOTIMAINEN, NELJÄN PATENTIN KEKSINTÖ:

CLEWER-JÄTEVEDENPUHDISTAMO ON TUTKITUSTI TEHOKKAIN

 

Kotitalouksien ja vapaa-ajan asuntojen jätevedenpuhdistamo Clewer 800 S täytti Suomen jätevesiasetuksen vaatimukset Suomen Ympäristökeskuksen testissä. Clewer oli CE-testauksen ainut, jota rasitettiin Suomen asetusten edellyttämällä viiden hengen kuormituksella, mikä lisää etumatkaa muihin tekniikoihin. Myös kolmen kuukauden pysäytyskokeen jälkeen järjestelmä alkoi toimia ylivoimaisen nopeasti.

Kiinteistöjen jätevesien puhdistukseen kehitetty kotimainen Clewer-puhdistamo jättää yhä pidemmän hajuraon muihin markkinoilla oleviin tekniikoihin. Sen todisti Suomen Ympäristökeskuksen SYKEn Espoon Suomenojan tutkimusasemalla tekemä tutkimus, jossa mitattiin järjestelmän typen, fosforin ja orgaanisten aineiden puhdistustehoa.

– Järjestelmämme oli ainoa, joka jopa ylitti kaikki Suomen asetuksen mukaiset kuormitusvaatimukset, Clewer Markkinointi Oy:n toimitusjohtaja Pasi Aaltonen kertoo.

Vedet puhdistuvat käyttökatkoksen jälkeenkin

Perheet liikkuvat ja matkustavat nykyään yhä enemmän. Kodit ja vapaa-ajan asunnot saattavat olla miehittämättömiä pitkiäkin aikoja. Talousvesien tulon lakkaaminen on vakava ongelma usealle markkinoilla olevalle puhdistamolle. Niiden bakteerikanta kuolee ja asukkaiden palatessa äkillinen kuormitus lamauttaa käynnistysyritykset.

Clewer-puhdistamo jatkaa toimintaansa täydellä teholla kolme vuorokautta jätevesien tulon loppumisen jälkeenkin. Lisäksi puhdistajabakteerit eivät kuole, vaan ne jäävät lepotilaan odottamaan asukkaiden paluuta. Järjestelmän suuri vesitilavuus ja  järjestelmässä säilynyt puhdistettu vesi huolehtivat bakteerien pysymisestä elossa ja laimentavat katkon jälkeen sisääntulevaa jätevettä.

– Eihän paaston jälkeenkään saa heti popsia pihviä, vaan on terveellistä aloittaa syömällä kevyemmin, Aaltonen kuvailee.

Clewer sietää hyvin keskeyttämistä ja elpyy nopeasti

Clewer tutki järjestelmän elpymiskykyä teettämällä sillä vapaaehtoisen keskeytystestin. Pysäytyskokeessa mallinnettiin tilannetta, jossa pientalon tai kesämökin asukkaat ovat poissa kolme kuukautta ja testiä kovennettiin katkaisemalla myös sähköt. Kolmen kuukauden pysäytyksen jälkeen Clewer 800 S pienpuhdistamon käynnistys tehtiin täydellä Suomen asetuksen vaatimalla jätevesikuormituksella, joka vastaa viiden hengen tuottamaa jätevesimäärää. Puhdistamo lähti toimimaan välittömästi ja se täytti asetuksen vaatimukset alle kahdessa päivässä.

Kilpailevilla tekniikoilla saattaa kulua viikkoja, jopa kuukausia, kunnes ne oikeasti alkavat puhdistaa talousvesiä. Puhdistamon merkkivalon palaminen tarkoittaa tuolloin valitettavasti vain sitä, että sähköt ovat päällä, eikä se kerro lainkaan puhdistustehosta.

– Olemme testanneet puhdistamoamme itse jopa 11 kuukauden seisokilla ja puhdistusmekanismi elpyi täyteen vauhtiinsa parissa päivässä, Aaltonen iloitsee.

Neljä patenttia ja ainutlaatuinen tekniikka

Clewerin jätevesien puhdistusjärjestelmä koostuu kolmesta yksiköstä: 800 S jätevedenpuhdistamosta, pumppukaivosta ja lietesäiliöstä. Kotien ja mökkien jätevedet johdetaan puhdistamoon, jonka tekniikka on ansainnut jo neljä patenttia.

Tärkein patentti on saatu tekniikalle nimeltään RBBR eli rotating bed biofilm reactor. Sen  ainutlaatuisuus pohjautuu puhdistamon sisällä olevien kantoaineiden pyörimisliikkeeseen, joka saadaan aikaan puhaltamalla niihin kevyesti ilmaa, vain vähän sähköä kuluttaen. Kantoaineet ovat lieriömäisiä muovipartikkeleja, joiden suuri pinta-ala on ihanteellinen puhdistajabakteerien kasvualustaksi. Bakteerit  puhdistavat jätevesistä orgaanisia aineita ja typpeä. Fosfori saostetaan lietesäiliöön.

Pyörimisliikkeessä sen salaisuus

Pyörimisliikkeellä saadaan aikaan monia hyviä ominaisuuksia. Pyöriessään ilmakuplien mukana puhdistajabakteerit saavat jatkuvasti tarvittavaa happea, ne lisääntyvät tehokkaasti ja elävät mahdollisimman pitkään tehden työtään uutterasti. Pyörivä liike käsittelee niiden kasvualustoina toimivia muoviosia lempeästi, eivätkä ne kulu. Yrityksen vanhimmista, 10 vuotta käytössä olleista testipartikkeleista ei voi silmämääräisesti erottaa kulumista lainkaan.

Menetelmä puhdistaa itse itseään

Tultuaan elinkaarensa päähän bakteerit kuolevat. Pyörimisliikkeen aikaansaama keskipakoisvoima nostaa ja kuljettaa kuolleen aineksen ja lian lietesäiliöön. Näin puhdistamo pitää itse itseään puhtaana eikä vaadi kuluttajalta toimenpiteitä. Menetelmässä ei ole vaihdettavia suodattimia ja osia, eikä muiden tekniikoiden vaatimia lietekokeita tarvitse tehdä. Lietesäiliö on ainoastaan tyhjennettävä pumppuautolla, kun n. 300 m3 vettä on virrannut järjestelmän lävitse.

Clewer on viisas

Riihimäkeläistä keksintöä on tuotekehitelty vuodesta 1994 ja viimeisen viiden vuoden aikana prototyypistä on kasvanut kuluttajille helppo, huoltovapaa ja aidosti tehokas järjestelmä. Toimintavarmuutta voidaan seurata optisella sensorilla, joka mittaa luotettavasti puhdistetun veden kirkkautta. Etävalvonnan kautta tieto on asiakkaankin luettavissa.

– Me olemme kohdanneet vain yhden, mutta positiivisen ongelman: järjestelmämme on niin viisas, että sitä on joskus vaikea uskoa, Aaltonen tunnustaa./ins

Kuvateksti:

Clewer-puhdistajabakteerit ovat niin tehokkaita, että meillä on niiden varalle monia tuotekehitysideoita muun muassa teollisuuden ja vaikkapa kalankasvatuslaitosten käyttöön, Clewer Markkinointi Oy:n toimitusjohtaja Pasi Aaltonen kertoo Clewer 800 S –demolaitteen äärellä.                           
© Clewer Markkinointi Oy


Tietoja Clewer Markkinointi Oy

Clewer Markkinointi Oy kuuluu tytäryhtiönä vuonna 1987 perustettuun suomalaiseen Pineline-konserniin. Pineline on tehnyt vedenpuhdistusmenetelmiin liittyvää kemiallista ja biologista tutkimustyötä jo vuodesta 1994 alkaen. Se on kehittänyt innovatiivisen vedenpuhdistusmenetelmän, jonka teollisuusratkaisuja on käytetty vuodesta 1995 lähtien menestyksekkäästi. Menetelmän avulla voidaan puhdistaa normaalin jäteveden lisäksi kaatopaikkojen valumavesiä, klooripitoisia uima-allasvesiä, autopesuloiden likavesiä sekä myrkkyjä erilaisista teollisuuden prosesseista. Tällä hetkellä Clewerin bioreaktorit toimivat mm. Hesburgerin Autopesuloissa. Clewer Markkinointi Oy vastaa Clewer-puhdistamoiden valmistuksesta, myynnistä ja markkinoinnista.


Lisätietoja antaa:

Pasi Aaltonen
Toimitusjohtaja
Clewer Markkinointi Oy

Eteläinen Asemakatu 2b
FI-11130 Riihimäki

Puh. 040 353 1090

pasi.aaltonen@clewer.com
www.clewer.com

Press release images


© Clewer Markkinointi Oy

Rating:

vote data

Let us know if you are going to use this press release. Thank you!

Publications