MASSAN SEKOITTUMISONGELMILLE LOPPU UUDEN KOLMIULOTTEISEN KONENÄÖN AVULLA

Paperimassan eri ainesosien riittämätön sekoittuminen paperikoneen märässä päässä on suurin yksittäinen syy paperitehtaiden tuotantohäiriöihin. Numcoren kehittämä konenäköön perustuva mittaustekniikka mahdollistaa nyt ensimmäistä kertaa tarkan kolmiulotteisen kuvan saamisen massan koostumuksesta putkistoissa. Sen avulla prosessia voi virittää niin, että massa on aina tasalaatuista.

Uusi mittaustekniikka perustuu yksinkertaistaen elektrodeihin, jotka putken läpimitasta riippuen asennetaan joko putken sisäpinnalle tai suurien tankkien ja putkien tapauksessa sisäpuolelle sauvamaisella anturoinnilla.

– Massan sisällä olevat jännite-erot voi mitata syöttämällä elektrodeihin heikkoa vaihtovirtaa. Matemaattisen mallinnuksen avulla massasta voi näistä tiedoista muodostaa kolmiulotteisen kuvan, josta näkyvät esimerkiksi tuotannolle ongelmalliset huonosti sekoittuneet kiinteät aineet ja esimerkiksi kuplamainen ilma, Numcore Oy:n toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen sanoo.
Sovellutuksia löytyy niin sekoittimien ja pumppujen toiminnan mittauksesta kuin laimennusjärjestelmän sekoittumisen mittauksesta ja säädöstä.
    
Raaka-ainekäyttö kuriin

Tuotannon tehostumisen lisäksi uuden mittaustekniikan avulla myös prosessin kemikaali- ja lisäaineiden käyttöä voi vähentää.

– Siten tekniikkamme pienentää päästöjen lisäksi myös tehtaiden raaka-ainekustannuksia, Lehikoinen painottaa.

Tekniikalle on hänen mukaansa käyttöä sellu- ja paperiteollisuuden lisäksi kaivostoiminnassa, elintarviketeollisuudessa, vedenkäsittelyssä ja muussa prosessiteollisuudessa.

– Laajan käyttöalan takia tekniikkamme kiinnostaa prosessiteollisuutta maailmanlaajuisesti. Viimeisimmät yhteistyö- ja asiakasprojektit olemme toimittaneet muun muassa paperi- ja kaivosteollisuuteen. Tarkemmat tiedot näistä löytyvät nettisivuiltamme.

Yrityksen pilottilaitteisto on tänä vuonna ollut käytössä myös esimerkiksi Geologian tutkimuskeskuksen mineraalitekniikan laboratoriossa Outokummussa.

– Sen avulla laboratorio on pystynyt hyvin tarkasti mittaamaan ja ymmärtämään mitä malminrikastuskolonneissa oikeasti tapahtuu ja on siten pystynyt tehostamaan rikastamisprosessia. Rikastamisessa käytettyä vaahdotustekniikkaa käytetään myös esimerkiksi paperin siistauksessa, Lehikoinen sanoo.
    
Huippuosaamisen tulos

Uuden mittaustekniikan kehittämiseen tähtäävä tutkimus lähti Lehikoisen mukaan prosessiteollisuuden selkeästä tarpeesta.

Tuotteistamisessa yritys on saanut tukea mm. TEKES:ltä, ja Finnveran tytäryhtiö Avera Oy on tehnyt yritykseen pääomasijoituksen. Lisäksi Numcore on valittu TEKES:en Nuoret Innovatiiviset Yritykset ohjelmaan. Yritys voitti Venture Cup kilpailun vuonna 2008 liiketoimintasuunnitelmallaan ja erityismaininnan yritys sain Cleantech osa-alueelta.

– Numcoren perustaminen parisen vuotta sitten oli mahdollista, kun kehittämämme mittaustekniikka osoitti toimivuutensa.

Numcoren perustajista osa on Lehikoisen tavoin Suomen Akatemian huippuyksikköihin lukeutuvan Kuopion yliopiston fysiikan laitoksen käänteisongelmien ryhmän jäseniä, ja osa kokeneita prosessi-insinöörejä.

– Markkinamme ovat globaalit ja siksi on olennaista, että meillä kaikilla on mittavaa kansainvälistä kokemusta, sanoo Lehikoinen, joka on itse ollut muun muassa vierailevana tutkijana Lawrence Berkeley National Laboratoryssa Kaliforniassa.

Toistaiseksi yritys on keskittynyt laitteiden tuotteistamiseen ja markkinointikanavien luomiseen, mutta nyt kaikki on valmista varsinaiseen lanseeraukseen.

– Meillä on hyviä referenssejä ja selkeitä tuotteita, jotka voidaan myös jälkiasentaa asiakkaan prosessiin. Ensisijainen kohderyhmämme on Pohjoismainen metsäteollisuus, joka tuotteemme avulla voi parantaa kilpailukykyään, Lehikoinen sanoo. /ins

Kuvateksti:

Numcoren kehittämä mittaustekniikka näyttää reaaliajassa paperimassan tarkan koostumuksen putkistoissa ja mahdollistaa siten prosessin säätämisen ongelmatilanteissa. Tästä on paperiteollisuudelle olennaista hyötyä, koska massan laatuongelmista johtuva hävikki vaikuttaa suoraan paperintuotannon kannattavuuteen.

Lisätietoja antaa:

Anssi Lehikoinen
Toimitusjohtaja

Numcore Oy
Microkatu 1
PL 1199, 70211 Kuopio

Sähköposti: anssi.lehikoinen@numcore.com
Puh: +358-50-3282648
www.numcore.com

Press release images


CoreApus_3 © Numcore

CoreHydra_2 © Numcore

CoreHydra_1 © Numcore

Rating:

vote data

Let us know if you are going to use this press release. Thank you!

Publications