Well-known Major Companies and Promising Future Solution Gathered in the Worlds First Broadband Centre

Laajakaistakehitys saa uutta vauhtia. Uudessa raportissaan IDC arvioi markkinoiden arvoksi pelkästään Euroopassa yli 250 miljardia euroa vuonna 2006. EU-komissio hyväksyi toukokuussa laajan toimintasuunnitelman edistääkseen laajakaistainfrastruktuurin kehittämistä ja laajakaistapalvelujen tuotantoa.

Tämä oli yksi lähtökohdista Tukholmassa kesäkuun alussa avatulle maailman ensimmäisen laajakaistakeskukselle. Keskusta olivat vihkimässä muiden muassa Intelin tuotemarkkinointijohtaja Nancy Pantone sekä edustajat Microsoftilta ja Real Life Productionilta. Vihkiäispuheen piti Per Westerberg, entinen ministeri ja nykyinen Ruotsin valtiopäivien elinkeinovaliokunnan puheenjohtaja.

Samanaikaisesti esiteltiin ensimmäinen television, radion, videon, DVD:n ja perinteisen koti-PC:n yhdellä laitteella korvaava PC/konvergenssitietokone Broadbandbox.

- Haluamme lisätä suuren yleisön, median ja päättäjien tietämystä voidaksemme nopeuttaa meille kaikille tärkeää laajakaistakehitystä. Keskuksen ja Broadbandboximme avulla haluamme osoittaa, että itse tekniikka ei aseta rajoituksia laajakaistalle ja Internetille, jotka tulevat muodostamaan tulevan tietoliikenneyhteiskuntamme perustan. Näin totesi Claes Wellton Persson, tunnettu ruotsalainen tietotekniikkayrittäjä ja uuden laajakaistakeskuksen ja Broadbandboxin ideoija.

Tämän ensimmäisen laajakaistakeskuksen suojiin on kokoontunut toimijoita Ruotsista ja muista maista pyrkimyksenään käytännöllisellä, puolueettomalla ja pedagogisella tavalla osoittaa ja eri tavoin stimuloida laajakaistatekniikan eri puolia ja mahdollisuuksia. Aloitteentekijänä toimineen ruotsalaisen Broadbandbox AB:n lisäksi siellä on noin 30 tunnettua yritystä, joukossa esimerkiksi Microsoft, Philips, NEC, Intel, Tiscali ja Flextronics. Ne kaikki ovat kiinnostuneita niistä erittäin suurista markkinoista, jotka laajakaistakehityksen odotetaan synnyttävän.

Lisätiedot:
Claes Wellton Persson, puh. +46 70 562 39 80, sähköposti: claes@broadbandbox.net

Kotisivu: www.broadbandbox.net



TÄMÄ ON BROADBANDBOXÔ

Broadbandboxia voidaan samannimisen valmistajansa mukaan käyttää vastaanottimena/lähettimenä kodin kaikissa mediatarpeissa. Kaukosäätimellä tai langattomalla näppäimistöllä voidaan ohjata itsenäisiä tai Internet-pohjaisia toimintoja ja sovelluksia kohteissa, joita voivat olla mm. tavallinen PC, TV, radio, kotiteatteri, video-on-demand, videokonferenssit, sähköposti, henkilökohtaiset musiikki- ja valokuva-arkistot, PC-pelit, kodin turvallisuus sekä muut olemassa olevat tai odotetut laajakaistatoiminnot. Patentoitavana oleva käyttöliittymä on pyritty tekemään niin helpoksi, että käyttö onnistuu teknisesti kaikkien kömpelöimmältäkin. "Pihtiputaan mummonkin", jota tuotekehittäjät ovat pitäneet virtuaalisena johtotähtenään, on pystyttävä muutamalla kaukosäätimen painikkeen painalluksella käyttämään kaikkia toimintoja. Siksi toimitukseen sisältyy muutamia ohjelmistoja, joihin on tehty valmiit käyttöasetukset.

Elokuussa markkinoille esitellään kaksi järjestelmävaihtoehtoa, erillinen Broadbandbox, johon voidaan kytkeä tarpeen mukaan omia järjestelmäyksiköitä, sekä täydellinen järjestelmä, joka on varustettu seinälle kiinnitettävällä tai sopivankokoisella laajakuvamonitorilla.

Teknisiä tietoja ja lisätietoja on kotisivulla www.broadbandbox.se.

Press release images


Well-known Major Companies and Promising Future Solution Gathered in the Worlds First Broadband Centre

Well-known Major Companies and Promising Future Solution Gathered in the Worlds First Broadband Centre

Well-known Major Companies and Promising Future Solution Gathered in the Worlds First Broadband Centre

Rating:

vote data

Feedback is not allowed / disabled for this press release.

Publications