Flexible suction cup for material handling reduces lead times and has a longer operating life

PIAB:n valmistama imukuppi B52P on tarkoitettu sekä pinnaltaan epätasaisten että täysin sileiden tuotteiden nostamiseen esimerkiksi ajoneuvo-, pakkaus-, puutavara- ja kodinkoneteollisuudessa. Kahdesta polyuretaanimuovilaadusta valmistetun uuden imukupin kerrotaan kestävän huomattavasti kilpailijoitaan pitempään. Yläosan palje, jonka kovuus on 60 shorea, antaa imukupille tukevuutta ja mukauttaa sen pystysuunnassa tapahtuviin vaihteluihin. Alahuuli, jonka kovuus vain 30 shorea, on erittäin joustava ja muotoutuu helposti esimerkiksi kartonkeihin, levyihin ja tölkkeihin.

- Yksi imukupin suurista eduista on, että sen voi vaihtaa tuotantolinjalla erittäin nopeasti ja vaivattomasti, sekä nostaa samalla kupilla useita eri tuotteita, kertoo Niklas Svahn PIAB:ilta. Ja kun imukuppeja ei enää tarvitse vaihtaa yhtä usein kuin ennen, läpimeno- ja asetusajat ja sitä myöten kustannukset pienenevät tuntuvasti.

Imukupissa käytettävän pehmeän Duraflex-polyuretaanimuovin sanotaan myös kestävän kulutusta huomattavasti paremmin kuin niiden materiaalien, joita pehmeissä imukupeissa yleensä käytetään. Tämä tekee käytöstä entistäkin taloudellisempaa.

Palkeen ansiosta B52P sietää jopa 19 mm:n korkeusvaihteluja. Imukupilla voidaan nostaa pystysuoraan enintään 8 kg (90 -kPa) ja vaakasuoraan enintään 6 kg (90 -kPa). Sisäänrakennettu suodatin suojaa tyhjöjärjestelmää lialta, pölyltä ja muilta epätoivotuilta hiukkasilta. Liitännät tehdään 1/8" NPSF-kierteellä.

- Asiakkaat, jotka ovat päässeet kokeilemaan B52P:tä, kertovat, että se täyttää odotukset paremmin kuin hyvin, toteaa PIAB:ssa tämän tuoteryhmän markkinoinnista vastaava Niklas Svahn tyytyväisenä.

Tietoa PIAB:sta
PIAB on kehittänyt tyhjötekniikkaa perustamisvuodestaan 1951 lähtien. Yrityksen tavoitteena on kehittää tekniikaltaan alan johtavia tuotteita ja järjestelmiä. Niitä markkinoidaan kaikkialla maailmassa ja käytetään lähinnä automatisoidussa materiaalinkäsittelyssä ja tuotantoprosesseissa.


Lisätiedot:
Christian Berner OY
Puh: 09-2766 830
Ralf Westerlund
Pl 12
01741 Vantaa
sähköposti: ralf.westerlund@cboy.com
www.cboy.com

Press release images


Flexible suction cup for material handling reduces lead times and has a longer operating life

Flexible suction cup for material handling reduces lead times and has a longer operating life

Flexible suction cup for material handling reduces lead times and has a longer operating life

Rating:

vote data

Feedback is not allowed / disabled for this press release.

Publications