New series of angle grinders

LEHDISTÖTIEDOTE
1995-08-15
Byggma-mässan, Göteborg
10-13. lokakuuta 1995
Halli E, osasto E5342

Elulta uusi kulmahiomakoneiden sarja

– Uuden sarjan kulmahiomakoneissamme on kaikki ammattilaisten tarvitsemat ominaisuudet. Näin sähkötyökaluvalmistaja Elu kuvailee uusimmat lisäykset työkaluvalikoimaansa. Uudessa tuotesarjassa on yhteensä yhdeksän mallia, viisi yhden käden kulmahiomakonetta ja neljä kahden käden konetta, joiden teho on alueella 2000-2400 W.

– Uuden tuotesarjan tavoitteena oli markkinoiden parhaiden ratkaisujen integroiminen samaan koneeseen. Käyttämällä viimeisintä tekniikkaa pystymme nyt esittelemään vaikeasti päihitettäviä vaihtoehtoja, sanoo Elu Sähkötyökalujen avainasiakaspäällikkö Timo Mikkola.
Pitkälle viety moottoriteknologia on uusissa kulmahiomakoneissa esimerkiksi mahdollistanut pienen painon, suuren tehon ja pitkän käyttöiän yhdistämisen. Niissä on suorituskykyiset, kaksoiseristetyt tehomoottorit sekä erityisen tehokas jäähdytys, joka on saatu aikaan mottorikotelon, tuulettimen, ja ilman ulosmenon erikoisella muotoilulla.
Elun mukaan hyvä ergonomia, käyttäjäystävällisyys ja turvallisuusajattelu ovat olleet avainasemassa uuden tuotesarjan kehittelyssä. Pienikokoinen, neljään asentoon käännettävä (90°) moottorirunko helpottaa myös vasenkätisten työskentelyn hyvin ahtaissa tiloissa. Hyvän turvallisuuden saavuttamiseksi kaikissa työtilanteissa rikkomasuoja voidaan ilman työkaluja kääntää 160° patentoidun pika-asetuksen ansiosta. Myös työympäristö paranee, koska ilmavirta ja sen sisältämät pölyhiukkaset on suunnattu eteenpäin käyttäjästä poispäin.
Patentoitu laippa, jossa on erikoiskiristysmutteri sekä kitkaelementtejä mahdollistaa hioma- tai leikkauslaikan vaihtamisen muutamassa sekunnissa ottamatta työhanskoja käsistä. Lisäksi kahvoissa on erikoisia tärinänvaimentavia elementtejä väsyttävän tärinän eliminoimiseksi mahdollisimman tarkasti.
Hiiliharjojen tarkastamiseksi tai uusimiseksi on ainoastaan yksi ruuvi avattava. Elektronisissa malleissa on merkkivalo, joka osoittaa hiiliharjojen kulumisen ja ylikuormituksen. Kaikissa koneissa on automaattisesti irtikytkeytyvät hiiliharjat.
Tuotesarjassa on kulmahiomakoneita aina 1,6 kilon yhden käden kulmahiomakoneesta, jonka teho on 800 W ja laikkakoko 125 mm, 2400 W:n kahden käden kulmahiomakoneeseen asti, jonka paino on 4,9 kiloa ja laikkakoko 230 mm.

Kuvateksti:
Elun uuden kulmahiomakonesarjaan kuuluu yhdeksän eri mallia: viisi yhden käden kulmahiomakonetta ja neljä kahden käden kulmahiomakonetta. Teho on jopa 2400 W.


Lisätietoja:
Elu Sähkötyökalut
Timo Mikkola
Rälssitie 7 C
01510 VANTAA
Puh: (90) 870 14 77
Fax: (90) 870 14 24


Huom! Yllä oleva teksti on saatavissa 3,5 tuuman levykkeellä (MS Word 5.1) Macintosh- tai PC-formatoinnilla.

Rating:

vote data

Feedback is not allowed / disabled for this press release.

Publications