New telephone service saves money

LEHDISTÖTIEDOTE
1996-09-09
Uusi palvelu säästää
puhelukustannuksia

AT&T on tänään julkistanut takaisinsoittopalvelun, jolla käyttäjät voivat soittaa Yhdysvaltoihin ja muihin maihin nykyisin käytössä olevia taksoja huomattavasti halvemmalla.
Uusi AT&T International Call Plan -niminen palvelu on tarkoitettu ihmisille, jotka soittavat usein Yhdysvaltoihin ja tiettyihin muihin maihin omista kodeistaan tai toimistoistaan.

Käyttääkseen International Call Plan -palvelua, soittaja valitsee tietyn yhdysvaltalaisen numeron ja antaa puhelimen soida kerran ennenkuin sulkee sen. Tietokone tunnistaa soittajan numeron ja soittaa takaisin välittömästi. Soittaja vastaa puhelimeen, noudattaa automaattisia ääniohjeita, joko englanniksi, ranskaksi, saksaksi tai italiaksi, ja toteuttaa kansainvälisen puhelunsa.
Kuluttajan on sovittava palvelusta etukäteen. Hän voi valita henkilökohtaisen yhdeksännumeroisen tilinumeron ja nelinumeroisen n.k. PIN-koodin (Personal Identification Number), jota käytetään yhdessä International Call Plan -palvelun kanssa. Kuluttajat voivat myös ohjelmoida jopa yhdeksän usein käytettävää numeroa palvelun lyhytvalintamuistiin. Soittaminen näihin numeroihin tapahtuu näppäilemällä yksinkertainen kaksinumeroinen koodi.
International Call Plan -palvelu säästää rahaa. Esimerkiksi minuutin pituinen puhelu Suomesta Yhdysvaltoihin tai Iso-Britanniaan maksaa 77 senttiä (FIM 3,44).
– Palvelu on erikoisesti suunniteltu tarjoamaan taloudellinen vaihtoehto asiakkaille, jotka usein soittavat muissa maissa oleskeleville perheenjäsenille ja ystäville, sanoo Natasha Nilmo, joka toimii AT&T:n viestinnän markkinointijohtajana Pohjolassa ja Baltian maissa.
International Call Plan -palvelu maksaa viisi dollaria (FIM 22,35) kuukaudessa plus puhelumaksut. Laskut veloitetaan kuluttajan luottokortilta – American Express, MasterCard/Eurocard tai Visa. AT&T lähettää kuukausittain tapahtumaerittelyn, jossa on yksityskohtaiset tiedot kuluista, puheluiden kestosta ja soitetuista numeroista.
Tällä hetkellä uutta palvelua voidaan käyttää ainoastaan yhdestä puhelinnumerosta käsin tilaajaa kohti. Kuluttajan on määrättävä se puhelinnumero, johon hän haluaa takaisinsoiton tulevan, palvelusta sopiessaan.
Suomen lisäksi AT&T International Call Plan -palvelu on myös saatavissa Itävallassa, Belgiassa, Tanskassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Hollannissa, Norjassa, Ruotsissa ja Sveitsissä.
Vuonna 1885 perustettu AT&T tarjoaa viestintäpalveluja yrityksille ja kuluttajille yli 200 maassa. Sen maailmanlaajuinen älyverkko (Worldwide Intelligent Network) välittää yli 200 miljoonaa ääni-, data-, video- ja faksiviestiä joka arkipäivä.
Liittyessäsi palveluun soita ilmaiseen palvelunumeroon 0800 114471 (Suomessa)./ins


Lisätietoja:
Valerie Hasselbach
AT&T (Belgium)
32-2-676-3196
32-2-731-4771
vhasselbach@attmail.com

Dennis Kjellin
Newslink AB
46-8-718-31-55






N.B. Yllä oleva teksti on saatavissa 3,5 tuuman levykkeellä (Word 5.1a) Macintosh- tai PC- formatoinnilla.


Rating:

vote data

Feedback is not allowed / disabled for this press release.

Publications