New price marking with alarm system stops the thief

LEHDISTÖTIEDOTE
1996-01-26
Hälyttävä hintalappu estää
näpistelyn valintamyymälöissä

Ruotsin kaupoista varastetaan vuosittain tavaroita 2,7 miljardin kruunun arvosta ja se rasittaa myymälöiden ennestään pieniä voittomarginaaleja.
Ongelman ratkaisemiseksi Esselte Meto on kehittänyt uudentyyppisen hälyttävän hintalapun, joka korvaa tavalliset lihan, juuston ja muiden einesten pakkauksissa käytettävät hintalaput.

Tavallisen ruotsalaisen valintamyymälän voitto-osuus liikevaihdosta on 0,5–1,0 prosenttia. Samansuuruinen osuus karkaa myymälöistä varkauksien ja näpistelyn seurauksena. Yhteensä kaupoista varastetaan tavaraa 2,7 miljardin kruunun edestä, eli yksi prosentti 270 miljardin kruunun kokonaisliikevaihdosta.
– Varkauksien estäminen merkitsee paljon myymälöiden marginaaleja ajatellen ja vaikuttaa siten myös hintoihin, sanoo hälyttävän hintalapun kehittäneen Esselte Meton Per Johan Lundin.

Ohut erikoiskalvo
Asiakkaalle hintalappu näyttää miltä tahansa tavalliselta hintalapulta värin, muodon ja merkintöjen suhteen. Itse hälyttävä osa on hintalapun takapuolella. Se on erikoismetalliseoksesta valmistettu, puolen postimerkin kokoinen ohut kalvo.
Kassalla hälyttävä kalvo passivoituu automaattisesti kuljetushihnan alla sijaitsevan anturin vaikutuksesta, kun tavara asetetaan hihnalle. Kalvo ei sisällä elektroniikkaa, eli on "kuollut". Jos passivoimaton tavara viedään uloskäynnin edessä olevien hälytyskaarien läpi, tapahtuu hälytys.
Hälyttävä hintalappu on ensisijaisesti tarkoitettu myymälöiden itse merkitsemille tavaroille, esimerkiksi liha-, juusto- ja muille pakkauksille. Hälytysjärjestelmän hinnan arvioidaan sijoittuvan 25 ja 50 äyrin välille hintalappua kohti määrästä riippuen. Kehitteillä on myös n.s. lähdemerkintä, eli hälyttävä kalvo kiinnitetään hintalappuun jo valmistusvaiheessa.
– Hintalaput on sovitettu Meton myymälähälytysjärjestelmään, jota Ruotsissa käyttävät muun muassa ICA, OBS, Åhléns ja B&W. Ne voidaan myös tilauksesta sovittaa muihin järjestelmiin, mutta hinta on silloin hieman korkeampi, sanoo Per Johan Lundin./ins

Kuvateksti:
Uudentyyppinen hälyttävä hintalappu estää näpistelyn valintamyymälöissä (kuva on lavastettu).











Lisätietoja:
Esselte Meto
Per-Johan Hagelberg
Ruosilantie 14
FIN-00390 Helsinki
Puh: 90 512 34 50
Fax: 90 547 14 25

Taustatietoja Esselte Metosta:
Esselte Meto kuuluu maailmanlaajuiseen Esselte-konserniin. Meto valmistaa ja markkinoi vähittäiskaupan kannattavuutta parantavia järjestelmiä. Kansainvälisesti Esselte Meton vuosivaihto on 2,5 miljardia kruunua ja henkilökunnan määrä 2 500./ins


N.B. Tämä teksti on saatavissa 3,5 tuuman levykkeellä (Word 5.1a) Macintosh- tai PC-formatoinnilla.


Rating:

vote data

Feedback is not allowed / disabled for this press release.

Publications