Pientaloihin uusi tyylikäs seinäratkaisu - Ikilaudasta tehty julkisivu kestää

”Onneksi löysimme hyvännäköisen ja kestävän julkisivuratkaisun, jota ei tarvitse maalata”, sanoo Raimo Kaipio, joka on teettänyt puolisonsa Maija Innilä-Kaipion kanssa julkisivuremontin kuusihenkisen perheensä asumaan 1970-luvun omakotitaloon Nurmijärvellä. Kaipion perhe päätyi korvaamaan rapistuneen puuverhouksen Innobuild Oy:n HardiPlank ikilaudalla, joka on ulkonäöltään perinteistä lautaverhousta muistuttava kuitusementistä valmistettu julkisivumateriaali.

Hyvä säänkestävyys oli Raimo Kaipion mukaan näyttävän ulkonäön ohella perheelle tärkeä valintaperuste, sillä talo sijaitsee hyvin aurinkoisella ja kuumalla paikalla, jossa julkisivut joutuvat poikkeuksellisen voimakkaasti alttiiksi sään rasituksille.

”Haimme internetistä suuren määrän erilaisia julkisivumateriaaleja ja vertailimme niiden ominaisuuksia. Päädyimme ikilautaan, koska siinä on pystytty yhdistämään useita hyviä ominaisuuksia.”

Yhdysvalloissa jo yli kolmen miljoonan pientalon julkisivu on tehty kuitusementistä valmistetuista laudoista. Suomessa toteutettuja kohteita on vielä melko vähän, mutta niistä saadut hyvät kokemukset vauhdittavat julkisivuratkaisun leviämistä. Sekä rakennuttajat että suunnittelijat uskovat materiaalin mahdollisuuksiin.
Ikilautaa on käytetty julkisissa rakennuksissa muun muassa Tapiolan terveysasemassa Espoossa. Vanhan konsulttitalon muuttamisen ja laajentamisen terveysasemaksi suunnitteli Arkkitehtitoimisto Brunow & Maunula.

”Suomessa on selvä markkina-aukko tällaiselle julkisivulaudalle. Uskon käytön lisääntyvän, kun tuotteesta saadaan lisää kokemuksia ja voidaan varmistua sen ominaisuuksista”, arkkitehti Anna Brunow sanoo. Kaipion perheen kodin julkisivujen uusimisen toteutti Rakennuspalvelu Kaukinen & Laitinen Oy Rajamäeltä. Toimitusjohtaja Ilkka Laitiselle kohde oli ensimmäinen, jossa käytettiin uudentyyppistä kuitusementtilautaa.

”Kokemuksemme uudesta tuotteesta olivat yllättävän positiivisia. Materiaalin työstettävyys oli hyvä ja siitä tuli melko helposti valmista pintaa”, Laitinen sanoo. Takavuosien minerit-levyistä ja muista vastaavista helposti halkeavista kuitulevyistä ikilauta eroaa Laitisen mielestä täysin. Julkisivutyön kannalta oleellisimpia eroja ovat levyn lujuus, halkeamattomuus ja kiinnittämisen helppous. ”Kiinnitys sujui kätevästi ja helposti naulapyssyllä.”

Ikilauta soveltuu sekä uusiin että vanhoihin rakennuksiin joko kokonaisina pintoina tai elävöittämään rakennuksen ulkonäköä muiden materiaalien rinnalla. Tuulettuvien julkisivujen ohella sen käyttöalueita ovat muun muassa päädyt ja räystäät.

Puunsyykuvioidun ikilaudan materiaali on paloturvallinen. Värivaihtoehdoista löytyy erilaisiin ympäristöihin soveltuvat ratkaisut. Ikilaudan vakiokoko on 180x3600 mm ja paksuus 8 mm. /ins



innobuild Oy lyhyesti
innobuild Oy tarjoaa ratkaisuja ja materiaaleja rakentamisen erikoisalueisiin. Toiminta on jaettu neljään liiketoiminta-alueeseen; julkisivut, kattotuotteet, palosuojaus ja märkätilat. Yritys kuuluu kaikissa Pohjoismaissa toimivaan ivarsson-ryhmään ja edustaa tunnettuja ja korkealaatuisia tavaramerkkejä.

Kuva: Iisalmeen rakennettu pientalo oli Suomessa ensimmäinen, jonka julkisivuissa käytettiin HardiPlank-ikilautaa. Perinteistä lautaverhousta muistuttava kuitusementistä valmistettu ikilauta on ulkoasultaan edustava. Materiaali kestää hyvin säätä eikä sitä tarvitse maalata.

Lisätietoja:
Tapio Ekholm
innobuild Oy
Tiilitie 1
15560 Nastola
Puh. 071 100 5001
Fax 071 100 5010
info@innobuild.fi, www.innobuild.fi

Press release images


Pientaloihin uusi tyylikaumls seinaumlratkaisuIkilaudasta tehty julkisivu kestaumlauml

Pientaloihin uusi tyylikaumls seinaumlratkaisuIkilaudasta tehty julkisivu kestaumlauml

Pientaloihin uusi tyylikaumls seinaumlratkaisuIkilaudasta tehty julkisivu kestaumlauml

Pientaloihin uusi tyylikaumls seinaumlratkaisuIkilaudasta tehty julkisivu kestaumlauml

Rating:

vote data

Feedback is not allowed / disabled for this press release.

Publications