Euro symbol on the key board

Lap Power sisällyttää uuden "Euro" merkin pöytätietokonenäppäimistöön yhtenä ensimmäisistä tietokonetoimittajista vuoden vaihteessa. Uusi Euro valuutta toimii Suomen virallisena valuuttana markan rinnalla 1.1.1999 lähtien. Suomen markka poistunee 1.1.2002 menneessä.

Euro, joka korvaa nykyisen ECUn, otetaan käyttöön vuoden 1999 ensimmäisenä pankkipäivänä EU:n alueella. Lap Power muuttaa pöytätietokoneiden näppäimistön vuodenvaihteessa siten, että Euro-merkki on merkitty näppäimistöön. Lap Power on tietokonealan ensimmäisiä PC-valmistajia, joka huomioi uuden Euro valuutan.

Suomi on mukana EU:n rahauniossa. Ruotsi päätti syksyllä 1996 jäädä toistaiseksi rahaliiton ulkopuolelle.Eurosta tulee merkittävä valuutta USD:n ja Jenin rinnalle maailmankaupassa.
Euro tulee hyvin pian. Uusi valuutta tulee vaikuttamaan jokapäiväiseen elämäämme riippumatta halusimme taikka emme.

Lap Power perustettin 1990, yritys listautui Tukholman pörssiin 1994.
Lap Power aloitti liiketoiminnan Suomessa 1996. Vuonna 1997 käynnistettiin oma PC tehdas Tukholmassa. Yrityksellä on oma EMC-laboratorio. Huolto ja tuki on omissa käsissämme, kehittääksemme jatkuvasti osaamistamme. Lap Power myymälöitä on 23 paikkakunnalla Ruotsissa ja Suomessa.

Lisätietoja antaa:Karl Halme, toimitusjohtaja Puhelin: 02-275 7575 kalle@lappower.fi

Press release images


Euro symbol on the key board

Rating:

vote data

Feedback is not allowed / disabled for this press release.

Publications