Type approval gained for Swedish-manufactured LVL beams

Nyt on saatavissa yhä suurempi valikoima LVL-palkkeja (Laminated Veneer Lumber). Kyseessä on kantaviin rakenteisiin tarkoitettu, kerrosliimattu puupalkki, joka on saatujen tietojen mukaan mm. kevyt ja teräsmäisen luja. Nämä ominaisuudet ja palkin monet käyttöalueet tekevät tuotteesta yhä kysytymmän. Ruotsalainen yritys Vänerply AB on saanut tälle Svedlam-palkille tyyppihyväksynnän monessa maassa, joissa sitä aletaan nyt käyttää. Palkki eroaa valmistajan mukaan kilpailevista tuotteista siten, että pintaviilut on liimattu vaalealla liimalla ja liimasaumat ovat siten miltei näkymättömät.

Yritys arvioi, että materiaalisäästöt ovat 20 - 30 prosenttia liimapuuhun verrattuna.
- Minkään muun rakennusmateriaalin kantavuus ei ole yhtä hyvä, kun omapaino on näin pieni, kertoo Vänerply AB:n markkinointipäällikkö Bengt Persson. Palkki on kaksi kertaa lujempi kuin sahatavara. Useimmiten tarvitaan vain puolet vastaavista mitoista, jotta materiaali selviää samasta kuormituksesta. Siitä huolimatta palkkia voidaan käyttää jopa 12,5 metrin pituisena ja vapaa jänneväli voi olla kahdeksan metriä.
Palkin lujuuden sanotaan olevan vähintään 20 prosenttia parempi kuin liimapuun. Siksi pienemmät mitat ovat mahdollisia rakenteen kantavuuden huononematta. Materiaalikustannukset laskevat ja kuljetustalous paranee, samalla palkin keveys helpottaa rakennustyötä.
- Tuote selviää suuremmista jänneväleistä ja kuormista kuin samanmittaisesta levystä tai puusta valmistettu kevytpalkki. Se kestää tulipaloakin huomattavasti paremmin, sanoo Bengt Persson. Swedlam on myös työtä säästävä vaihtoehto teräksiselle kevytpalkille, koska puupalkkia voidaan työstää tavallisilla puusepän työkaluilla. Arkkitehti ja rakennesuunnittelija voivat sitten yhdistää palkin muihin materiaaleihin.

Monta käyttöaluetta
Hyvän kantavuuden ansiosta palkki on sopiva kattopalkkina, lattiapalkkina, katonharja- ja reunapalkkina tai salpapalkkina suurissa ovi- ja ikkuna-aukoissa. Sitä voidaan käyttää myös valmiina rakennuselementteinä, betonimuottipalkkeina, telinepalkkeina ja siltoina sekä I-palkin laippoina yläpohja- ja lattiapalkeissa. Vänerplyn arvion mukaan 50 - 60 prosenttia kaikista lattia- ja kattorakenteista on USAssa muutaman vuoden kuluttua tämäntyyppistä palkkia.
Se on valmistettu lujuuden mukaan lajitellusta, kerrosliimatusta kolmen millimetrin vanerista. Hyvä kantavuus saadaan aikaan siten, että kaikki vanerikerrokset ja kuidut ovat palkin pituussuuntaisia.
Palkkia on saatavissa vakiomittaisena, mutta sitä voidaan valmistaa erikoistilauksesta myös 42 eri mittaa ja jopa 12,5 metrin pituisena. Tämä tuote on kehitetty palkiksi, mutta saman periaatteen mukaan voidaan valmistaa myös levyä, jonka paksuus on korkeintaan 75 mm, koko valmiiksi puristettuna 12 500x1 500 mm..
Swedlam on tyyppihyväksytty Skandinaviassa, Saksassa ja USAssa.

Kuvateksti: Ruotsalainen yritys Vänerply AB on saanut LVL-palkilleen tyyppihyväksynnän monessa maassa.

Jos haluat lisätietoja, ota yhteys:
Vänerply AB
Bengt Persson, markkinointipäällikkö
Björkliden 11, SE-187 41 Täby
Puhelin: +46 8 768 10 40. Fax: +46 8 768 83 29

Press release images


Type approval gained for Swedish-manufactured LVL beams

Rating:

vote data

Feedback is not allowed / disabled for this press release.

Publications