Intia-päivä, su 26.08.2018 Kaisaniemen puisto, Helsinki

/ins  Intia-päivä tutustuttaa suomalaiset intialaisen taiteen, kulttuurin ja ruoan moniin eri puoliin sunnuntaina 26.8.2018 Kaisaniemen puistossa Helsingissä.

Tapahtuma on järjestetty vuodesta 2016 lähtien ja tänä vuonna se järjestetään kolmatta kertaa. Kaapelitehtaalle aiempina vuosina 3000–4000 ihmistä kerännyt tapahtuma tarjoaa tällä kertaa huomattavasti monipuolisemman ohjelman, joka soveltuu koko perheelle.

Intia-päivässä on paljon mielenkiintoista ohjelmaa, kuten esimerkiksi tanssiesityksiä Bollywood-tanssiryhmiltä sekä perinteisemmän intialaisen tanssin ja musiikin edustajilta. Tapahtumassa kuullaan myös erilaisia musiikkiesityksiä. Kenties mielenkiintoisimman esityksen tarjoaa seurue, joka käyttää musiikissaan perinteistä eteläintialaista soitinta nimeltään Ghatam (saviruukku).

Tapahtumassa on mahdollista tutustua myös Ayurvedaan, joka on perinteinen intialainen terveydenhoitojärjestelmä, jonka juuret ulottuvat yli kolmentuhannen vuoden taakse. Lisäksi tarjolla on intialaista ruokaa, joogaa ja toimintaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Intia-päivään on vapaa pääsy. Tapahtuman järjestävät Suomi-Intia-Seura ry ja intialaiset järjestöt Suomessa yhdessä Suomen Intian suurlähetystön ja India Tourismin (Incredible India) kanssa. Tapahtumaa tukevat myös useat suomalaiset ja intialaiset yritykset.

 

Lisätietoja Intia-päivä Facebookissa www.facebook.com/intia.paiva/


Yhteyshenkilöt:

Mr. Raghunath Koduvayur,

India Day organizing Committee

Email: raghunath.koduvayur@outlook.com


Nirmal Kumar Chawdhary, lähetystösihteeri,
Intian suurlähetystö, Helsinki
Puh. 09 228 99111
E-mail: hoc.helsinki@mea.gov.in

Rating:

vote data

Let us know if you are going to use this press release. Thank you!

Embassy’s Address :
32 Kulosaarentie, 00570, Helsinki

Contact Persons:
Mr. Raghu Kodavayur,
India Day organizing Committee
Email: raghunath.koduvayur@tieto.com


Mr. Nirmal Kumar Chawdhary, First Secretary & Head of Chancery,
Embassy of India, Helsinki
Tel. No. 09 228 99111
Email: hoc.helsinki@mea.gov.in

Publications