Uusi tehdas nostaa Pohjoismaat maailman huipulle graafisen teollisuuden edelläkävijänä

Huhtikuussa avataan Kööpenhaminassa maailman suurimpiin lukeutuva “print-on-demand” -painolaitos, jossa painetaan muun muassa noin 300 miljoonaa sivua IBM:n ohjelmistojen dokumentointia.
Kodak Facilities Management on IBM:n kanssa solminut sopimuksen, jonka mukaan tietotekniikkayhtiön käsikirjat ja muut julkaisut painetaan uudessa laitoksessa. Sopimuksen arvo on monta sataa miljoonaa markkaa. Sopimus koskee myös Kodakin Yhdysvalloissa ja Meksikossa toimivia tuotantolaitoksia.
Sopimus nähdään ensimmäisenä askeleena kohti laajempaa maailmanlaajuista infrastruktuuria.

Ohjelmistosektorin nopea kehitys on vaikeuttanut dokumentoinnin tuotantoa ja jakelua asiakkaille oikeaan aikaan. IBM Software Manufacturing Solutionsilla on jo tällä hetkellä noin 20 000 erilaista julkaisua hallittavana. Määrä kasvaa samalla kovalla vauhdilla kuin ohjelmistojen tuotekehitys etenee.
“Siirtämällä käsikirjojen ja muun dokumentoinnin tuotannon ja jakelun erikoistuneelle ulkopuoliselle toimittajalle, säästämme sekä aikaa että rahaa. Samalla laatu paranee. Kodak on päässyt hyvin pitkälle CD-tekniikan käytössä, kopioinnissa ja mikrofilmitekniikassa. Näitä taitoja tarvitaan tulevaisuuden asiakirjatuotannossa”, sanoo Kodak FM Services AB:n toimitusjohtajaTommie Funseth.

Just-in-time -konsepti
Uudesta Kööpenhaminan painoyksiköstä tulee maailman suurin. Tuotantoprosessin aivoina toimii Kodakin “just-in-time”-ohjelmisto, jolla ohjataan yritysten tehokirjoittimia ja uusimman sukupolven nelivärikirjoittimia. Lisäksi laitoksella on pitkälle vietyjä lajittelu- ja jälkikäsittelylaitteita. Suurin osa IBM:n dokumentoinnista toimitetaan postscript-tiedostoina, jotka editoidaan ennen siirtoa Kodakin “print-on-demand”-järjestelmään.
Avoimen järjestelmäarkkitehtuurin ansiosta toiminta on täysin riippumaton tietojärjestelmäympäristöstä. Kodak FM tekee yhteistyötä useiden toimeksiantajien kanssa, jotta asiakkaille voitaisiin tarjota mahdollisimman hyvät ratkaisut. IBM:n tuotteista esimerkiksi PS/2 henkilökohtaisten tietokoneiden ja RISC System/6000 -työasemien dokumentoinnit kuuluvat toimeksiantoon.

Kansainvälinen trendi
Tommie Funsethin mukaan sopimus IBM:n kanssa vahvistaa kuvien ja asiakirjatuotannon “outsourcing”-kehitystä, eli tuotanto ja jakelu siirretään ulkopuoliselle toimittajalle.
“Keskittämällä suurten kuva- ja tekstimäärien tuotannon tehokkaaseen yksikköön, saavutamme nopeamman ja edullisemman asiakirjakäsittelyn, jonka laatu ja ajankohtaisuus ovat huippuluokkaa”, Funseth sanoo.
Kööpenhaminan laitoksessa pystytään tuottamaan ja toimittamaan asiakkaille suuria asiakirjamääriä hyvin tarkasti ja oikeaan aikaan mihin maailman kolkkaan tahansa. Vältytään kalliilta ylituotannolta ja suurilta varastointikustannuksilta.
Laitoksen pinta-ala on 1350 neliömetriä. Laitos palvelee asiakkaita Euroopassa, Lähi-Idässä, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa tuottamalla valmiiksipainettuja käsikirjoja ja sähköisesti siirrettäviä asiakirjoja, jotka painetaan paikallisesti.

Kohti maailmanlaajuista infrastruktuuria
“Pitkällä tähtäimella yhä enemmän aineistoa siirtyy televerkon kautta ja painatus tapahtuu siellä missä aineistoa tullaan käyttämään. Tämä on ensimmäinen askel kohti maailmanlaajuista infrastruktuuria”, Funseth sanoo.
Kööpenhaminan laitoksessa luodaan alusta lähtien teleyhteydet Yhdysvalloissa ja Meksikossa toimiviin pienempiin yksiköihin.
Vuonna 1992 perustettu Kodak FM on erikoistunut teollisuuden ja viranomaisten asia- ja käsikirjojen sekä kuvien käsittelyn kokonaisratkaisuihin. Yritys kuuluu Kodak-yhtymään riippumattomana tytäryhtiönä.
“Emoyhtiön kautta meillä on vankka teknillinen pohja esimerkiksi kopioinnissa, CD-teknologiassa ja mikrofilmitekniikassa. Yhtiömuodon ansiosta voimme toimia itsenäisesti ja kehittää asiakkaille parhaimmat ratkaisut, Funseth sanoo.
IBM:n kanssa tehty sopimus on tähän mennessä suurin “outsourcing”-toimeksianto. Aikaisemmin Kodak FM on tehnyt vastaavia sopimuksia lukuisten suuryritysten kanssa Pohjoismaissa.

Kuvatekstit:
1. Vasemmalta: IBM:n projektipäällikkö Carsten Goth, IBM:n johtaja Uffe Spohr, Kodakin käyttöpäällikkö Michael Mølbæk, Kodak FM:n toimitusjohtaja Tommie Funseth ja Stig Lund, joka vastaa IBM:n julkaisutoiminnasta Pohjoismaissa.

2. Vasemmalta: IBM:n johtaja Uffe Spohr, Kodakin käyttöpäällikkö Michael Mølbæk, Kodak FM:n toimitusjohtaja Tommie Funseth, Stig Lund, joka vastaa IBM:n julkaisutoiminnasta Pohjoismaissa ja IBM:n projektipäällikkö Carsten Goth.

Lisätietoja:
Kodak Oy
Raimo Jalonen
Äyritie 4
01610 VANTAA

Puh (90) 87 071
Fax (90) 8701 352

Rating:

vote data

Feedback is not allowed / disabled for this press release.

Publications